Työskentelyohjeita

Tarkasta ennen sahausta, ettei työstettävässä puussa, lastulevyssä, palkissa, yms. ole nauloja, ruuveja tai muita esteitä. Tarvittaessa poista ne.

Pistosahat on tarkoitettu pääasiassa kaarisahauksiin. Bosch-valikoimassa on myös lisätarvikkeita, joiden avulla voit sahata ympyröitä tai suoria linjoja (pistosahamallista riippuen esimerkiksi suuntaisohjain, ohjainkisko tai ympyräohjain).

Kädellä ohjattavat pistosahat eksyvät herkästi sahauslinjalta, mikä heikentää sahausuran kulmatarkkuutta ja suoruutta. Ratkaisevan tärkeitä tarkkuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat sahanterän vahvuus, sahausuran pituus sekä sahattavan materiaalin tiheys ja vahvuus.

Kokeile siksi aina koesahauksilla, vastaako valitulla järjestelmällä saatava sahaustulos asettamiasi vaatimuksia.

Suuntaisohjainta (33) käytettäessä työkappaleen vahvuus saa olla enintään 30 mm.

Avaa lukitusruuvi (32) ja työnnä suuntaisohjaimen asteikko jalkalevyn ohjaimen (31) läpi. Säädä haluamasi sahausura valitsemalla jalkalevyn sisäreunasta sopiva asteikkoarvo. Kiristä lukitusruuvi (32).

Ohjainkiskon adapteria (35) tarvitaan seuraavissa tehtävissä:

  • suoralinjainen sahaus ohjainkiskon (34) avulla (lisätarvike)
  • ympyröiden sahaus ympyräohjaimen (36) avulla (lisätarvike)

Varmista, että muovinen liukulevy (14) on kiinnitetty jalkalevyyn (13). Aseta sähkötyökalu ohjainkiskon adapteriin (35).

Noudata ohjainkiskon adapterin käytössä sen käyttöohjeita.

Ympyräohjaimen (36) ja ohjainkiskon adapterin (35) avulla saat sahattua ympyrät tarkasti. Noudata ympyräohjaimen käytössä sen käyttöohjeita.

Metallin sahaustöissä sahauslinjassa kannattaa käyttää materiaalin kuumenemisen takia jäähdytys- tai voiteluainetta.